Helsingin alueella, Pukkiluodon suunnalla näin tarkemmin sanottuna, sijaitsi harmaa, hylätyltä vaikuttava betonirakennus. Monet paikalliset ihmettelivät usein hajamielisinä sen ohi mennessään, josko jo seuraavalla viikolla tulisi joku purkutöihin, olihan rakennus varsin ruma ja vastenmielisen näköinen. Mutta jo seuraavaan kadunkulmaan mennessä he olivat unohtaneet koko talon, eivätkä puhuisi siitä seuraavissa isommissa juhlissa, kun keskustelunaiheeksi tulisivat rumat ja purkukelpoiset talot. Näin oli jatkunut monen monta vuotta, siitä lähtien kun KK oli perustanut samaiseen rakennukseen Pohjoismaiden toimistonsa. Eikä rakennus ollut aivan niin rähjäinen todellisuudessa kuin mitä se kuolevaisten silmiin näytti.
Tämän KK:n toimiston edessä seisoi tällä hetkellä kaksi vaihtoon tulevaa oppilasta, yksi enkeliharjoittelija ja yksi pikkuruinen keiju, molemmat naispuolisia. He olivat aamuhämärän aikoihin saapuneet Tuliluodolla sijaitsevalle laskeutumispisteelle, josta heidät oli viety sitten nykyiseen olinpaikkaansa, odottamaan oppilasohjaajaa, joka pitäisi huolen heistä koko Suomessa vietetyn ajan.
Siitä oli jo kulunut jo jokunen tovi, eikä ketään vielä näkynyt. Lafiel teki pieniä lentopyrähdyksiä paikasta toiseen, paikallaan odottelu ei totisesti ollut hänen mieleensä, varsinkaan näin kylmällä ilmalla. Sofiel hieroi kohmeisia sormiaan, miettien miten olikaan päätynyt tänne, ilman Daffya…


Alun perin Sofiel oli ajatellut hiljakseen yksin hipsiä KK:n lähtöpisteelle, mutta dryadin perheellä oli ollut muita suunnitelmia:
”Onhan sinulla nyt tarpeeksi lämmintä vaatetta? Suomessa kuuluu olevan niin kovin kylmää tähän aikaa vuodesta… ja jääkarhujakin kuulemma siellä on, voi sinua poloista, tarvitseekohan minun hakea pikaisesti kotoa isoäitivainaan keihäs…”
”Äiti hei, ei siellä pohjoisessa ihan niin vaarallista ja kylmää ole,” tokaisi Daffy kikattaen. ”Sofiel pakkasi sitä paitsi kaiken tarpeellisen eilen illalla, listaa noudattaen että kaikki on taatusti mukana. Jopa minä kävin tarkistamassa.”
”Niin, että kännykkäsi on mukana, muuten käytit lähin aikasi Sofielin häiriköimiseen,” huomautti Demon, Daffyn kaksoisveli nuivakasti. Hän ei ollut ymmärrettävästi hyvällä tuulella, siskonsa ilmoitettua tänä aamuna pihistävänsä Demonin matkapuhelimen Sofielin Suomen-matkan ajaksi… mikä oli kohtuullisen pitkä aika.
”Eikä! Minä vain autoin valitsemaan sopivia vaatteita, eikö niin Sofiel?” Dryadi katsoi enkeliä kulmien alta, äänettömästi pyytäen tätä vahvistamaan hänen tarinansa. Daffy oli näet livistänyt kotityövuorostaan käyttäen Sofielin tulevaa matkaa tekosyynään.
”Pitää paikkansa,” Sofiel vastasi päätään nyökäyttäen. Demon katsoi epäilevästi siskoaan, mutta antoi asian sitten olla.
”Noh, jos jotain on unohtunut, lähetä meille viestiä, me kyllä lähetämme lähes välittömästi puuttuvan tavaran sinne Suomeen,” puhahti Daffyn ja Demonin äiti Karya. Sitten hän vilkaisi kelloaan ja huudahti: ”Mutta hyvänen aika sentään, mehän myöhästymme kohta! Nyt kipin kapin menoksi!”



Sofiel havahtui muisteluistaan ja huomasi, että pikkuruinen keiju oli jäänyt vihdoinkin paikoilleen leijumaan. Ilmeisesti ainakin joku oli saapumassa, ja toden totta; katsoessaan rakennuksen vasemmalle sivustalle enkeli näki kahden naishenkilön lähestyvän. Toinen heistä näytti perussuomalaiselta metsänhengeltä vehnänvaaleine palmikkoineen ja siniharmaine silmineen, ja Sofiel arvelikin hänen olevan Tuulikki Tapiontytär, Suomen KK:n edustaja jonka oli määrä ottaa heidät vastaan ja selvittäisi oleelliset asiat kuten missä he asuisivat yms. Toinen naisista oli siten varmaankin se oppilasohjaaja.
”Hyvää huomenta, te olette niitä uusia vaihto-oppilaita, eikö? Minä olen Tuulikki Tapiontytär, ja tämä tässä vierelläni on Lumella… anteeksi, Linnea Snödrottning, sehän oli?” Valkotukkainen nainen nyökkäsi. ”Valitettavan hankalaa muistaa, hän nimittäin vaihtoi nimensä tullessaan palvelukseemme siinä parisen vuotta sitten. Hän on kuitenkin teidän oppilasohjaajanne, joka pitää huolen käytännön asioista. Muuten, eikö teitä pitänyt olla kolme?” Tuulikki kysyi katsoen papereitaan.
”Louis LeBeau ei päässyt lähtemään, tuli joku hätätapaus perheessä. Näin ainakin olin ymmärtänyt asian,” vastasi Sofiel.
”Niin, hänestä minä sainkin tiedonannon, mutta tänne pitäisi saapua vielä yksi Irlannin KK:n oppilaitoksesta, nimeltään…” KK:n edustajan hiljeni, ja katsoi yllättäen Sofielin jalkojen juureen.
”…Fintan Firefilter, viimein paikalla!” kuului pirteä, hieman hengästynyt ääni. Enkeli hätkähtäen huomasi, että hänen hameen helmaansa pitkin kiipesi pienen pieni menninkäinen, vain hieman ehkä Lafielia isompikokoinen. Keijusta puheen ollen, tämän kasvoilla oli suuri kauhistuksen ja järkytyksen ilme.
”Sinä! Mitä sinä täällä teet?!”
”Olen tietysti tulemassa söpön kihlattuni kanssa vaihtoon Suomeen, mitäs muutakaan,” virnisti Fintan ilkikurisesti.
”Etkä ole! Kiellän ehdottomasti sinua tulemasta samaan paikkaan kuin minä!” kimitti kiukkuinen Lafiel.
”Jos saanen häiritä, niin se ei ole teidän vallassanne, neiti Feydell,” huomautti Tuulikki Tapiontytär. ”Olemme jo järjestäneet asian niin, että asutte kaikki samassa asunnossa, kustannussyistä yms. Onko asia selvä?”
Lafiel murjotti, muttei sanonut mitään, kun taas menninkäisen virnistys sen sijaan leveni entisestään. Sofiel pohti huvittuneena mielessään, että oli jotain mielenkiintoista taas kerrottavana Daffylle.
KK:n edustaja otti hiljaisuuden myöntymisen merkkinä.
”Nyt kun kaikki ovat paikalla, siirrytään käytännön asioihin. Näin aluksi teidät majoitetaan Turkuun erään naispuolisen ihmisen asuntoon, josta käytte valitsemilla kursseilla. Myöhemmästä jatkosta ei ole vielä päätetty, mutta on varsin todennäköistä että laitamme lisää vaihto-oppilaita sinne teidän seuraanne, kun aika on sopiva. Linnea, kuten jo mainitsin, on hoitamassa käytännön puolta ja toimii muutenkin holhoojanne. Hän on muuten mykkä, joten jos teillä tulee jotain kysyttävää, on parempi että otatte yhteyttä KK:n toimistoon. Joku sieltä on varmasti valmis auttamaan teitä. Toimiston yhteystiedothan teillä jo onkin, eikös? Hyvä, nyt ottakaapas tavaranne, me menemme nyt sijoituspaikkaanne.”
”Anteeksi, että häiritsen, mutta minkä niminen on tämä ihminen, jonka luokse majoitumme? Ja tietääkö hän meidän tulostamme?” kysyi Sofiel.
”Oh, häntä muistaakseni kutsutaan Arachliaksi. Ja ei, KK päätti että häntä ei informoida, koska siitä olisi enemmän haittaa kun hyötyä. Mutta älkää huolehtiko, tuskin hän huomaa läsnäoloanne asunnossaan.”