”Hei Sofiel, oletko kuullut? KK avaa vihdoinkin vaihto-oppilasohjelmansa! Ja sinne pääsee jo huomenna ilmoittautumaan!”
Kalpea, suklaanruskeakiharainen enkeli havahtui päiväunelmistaan ja käänsi katseensa vihreäihoisen ja – hiuksisen dryadin suuntaan, joka innokkaasti heilutti ilmoittautumislomaketta kädessään harppoessaan Sofielin pulpetin luo.
”Ah, anteeksi, sanoitko jotain, Daphnis?” Sofielin katse oli yhä hieman harhaileva, niin syventynyt hän oli ollut kuvitelmaansa, jossa hän valmistui parhain arvosanoin, sai huipputason työpaikan heti ensikäsittelyssä ja esimiehekseen Adoniksen kaltaisen jumalan.
”Siis ihan oikeasti, se on Daffy! Vain Demon kutsuu minua oikealla nimelläni, ja silloinkin vain kun on raivoissaan minulle…”
”…mikä kylläkin on lähes koko ajan, tiedetään,” huokaisi enkelityttö pudistellen päätään. ”Mutta mistä sinä äsken siis puhuit? Jostain ohjelmasta?”
”Vaihto-oppilasohjelmasta, höhlä, koko kouluhan on puhunut siitä viimeiset pari kuukautta! Et vain ole taaskaan viitsinyt kuunnella,” moitiskeli Daffy ilkikurinen hymy huulillaan.
”Mutta kun minä…” yritti Sofiel punastellen selitellä.
”Äh, ei sillä nyt väliä, jutun pointti on nyt siinä, että sinä ja minä menemme huomenna heti opinto-ohjaajalle ilmoittautumaan siihen vaihto-ohjelmaan, joten alapa täyttää nopsasti, hop hop!” Dryadi pisti paperin pöydälle Sofielin eteen.
”Mit-”
”Tämä oikeasti on ”vain kerran elämässä” – tilaisuus ja meidän pitää ehtiä ajoissa jotta paikat eivät lopu kesken! Ja sitten tietysti pitää alkaa jo katsoa mitä opintoja voidaan suorittaa samalla, ja sitten pitää valita sopiva maa minne halutaan…” Daffy selitti niin innoissaan asiaa, että lopulta enkelitytöltämme meni hermot.
”Voisitko jo hetken olla hiljaa, Daphnis! Ja kyllä, tiedän että haluat minun kutsuvan sinua Daffyksi - ” tokaisi Sofiel nähdessään dryadin närkästyneen ilmeen ”- mutta kun sinä et ollenkaan tunnu kuuntelevan! Siis miksi minun pitää täyttää tämä paperi, ja missä vaiheessa on ollut puhetta että me yhdessä menemme vaihto-oppilaiksi? Ei siten, että minulla on jotain sitä erityisesti vastaan, mutta tämä tuli niin äkkiä!” Enkeli puuskahti lopuksi.
”Noh, luulin että se oli itsestään selvää, ajatellen että haluat parhaat paperit…” Vihreä tyttö hymyili veikeästi. ”Se näyttäisi niin komealta merkinnältä todistuksessa, että olet suorittanut opintoja muuallakin kuin täällä, tiedäthän?”
”No, kieltämättä…”
”Ja eikös olisi hienoa, jos me molemmat päätyisimme samaan paikkaan? Voitaisiin tehdä kaikkea kivaa yhdessä…”
Sofiel huoahti nähdessään päättäväisen ilmeen Daffyn kasvoilla. Ennen pitkään dryadi onnistuisi taivuttelemaan hänet omalle kannalleen, kuten viimeisinä kolmenakymmenenä vuotena oli jo tapahtunut. Ja vaihtoon meneminen sitä paitsi kuulosti hauskalta idealta, joten miksipä ei?
”Hyvä on, sait taivuteltua minut… mutta mihin me menisimme? Vaihtoehtoja näyttäisi olevan aika paljon…” sanoi enkeli vilkaistuaan nopeasti lomaketta.
”Valitse sinä, minulle käy melkein mikä tahansa paikka kunhan asunnon lähellä on jotain kasvillisuutta,” totesi Daffy tyytyväisenä siihen, että sai jälleen tahtonsa läpi. Sitten hän napsautti sormiaan. ”Ai niin, melkein jo unohdin! Tässä esitteessä on enemmän tietoja paikoista jonne voimme mennä vaihtoon,” dryadi kertoi ojentaen paksun esitenipun. Sofiel otti sen vastaan ja alkoi selailla sitä, pysähtyen aina sille sivulle mikä näytti silmiin mielenkiintoiselta. Monet tarjolla olevat maat näyttivät kiinnostavilta, ja lähes kaikissa paikoissa oli jotain mielenkiintoisia tai hyödyllisiä opintoja. Yksi paikka kuitenkin oudosti houkutti eniten.
”Kuule, mitä sanoisit Suomeen menemisestä?”

********************************************************************

Samaisen rakennuksen ylemmissä kerroksissa, hieman myöhemmin:

”Kuule, tästä yhdestä valitsemastanne asunnosta… Oletteko nyt aivan varma, että sen varsinainen vuokralainen ei pane pahakseen muutamaa vaihto-oppilasta?” kysyi silmälasipäinen, harmaantunut kentaurisihteeri nimeltään Coppermane tummiin kaapuihin pukeutuneelta johtokunnalta. ”Sitä vain, että tämä nuori naisihminen näyttää asuvan aika ahtaasti…”
”Yhden vaivaisen kuolevaisen mielipide ei todellakaan nyt merkitse sen rinnalla, että hänen asuntoonsa voi sijoittaa jopa useita vaihto-oppilaita sen hyvän sijainnin ja muiden erinomaisten ominaisuuksien vuoksi,” tokaisi kylmästi yksi tummista hahmoista. ”Toisekseen, kyseinen kuolevainen tuskin edes huomaa mitään, ja jos huomaakin, niin hän tulee olemaan sen verran ällistyneen kiitollinen tästä keskeytyksestä tylsässä, mitättömässä elämässään ettei tajua panna vastaan.”
”Eikö tuo ole hieman yliolkaista?” Huomautti toinen tumma hahmo huvittuneesti. ”Kuolevaisten aliarviointi yleensä tahtoo kostautua, kuten hyvin tiedät…”
”Tässä tapauksessa ei todellakaan ole kyse aliarvioinnista, usko pois.”

Kesken sähköpostinsa luvun Arachlia yhtäkkiä aivasti ja mietti, miksi hän tunsi itsensä jotenkin loukkaantuneeksi.